top of page
Maunon Scania – historia

HISTORIA

PekanTyokalut1981.jpg

Urakointipalvelu Pekka Mauno aloitti vuonna 1981

 

Kaikki alkoi moottorivikaisesta farmariautosta ja 3000 markan velkarahasta. Vuosi oli 1981, eikä farmariauton perältä juuri muuta löytynyt kuin moottorisaha, oksaleikkuri, sanko ja lapio. Farmariauton kuljettajalta ei kuitenkaan yrittäjyyttä puuttunut.

 

Tuosta ajasta on kuljettu pitkä matka tähän päivään. Jo viiden vuoden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta Urakointipalvelu Mauno Oy:n kalusto alkoi kasvaa louhintalaitteilla, kaivuukoneella ja kuorma-autolla. Yritys jatkoi kehitystään samaa tahtia kysynnän kasvun kanssa, ja nyt yrityksen kalustossa on yli 80 laitetta kaivinkoneista ja bobcateista kuorma-autoihin ja louhintalaitteisiin sekä pyöräkuormaajiin.

 

Vuoriteknikko Pekka Mauno vastaa yrityksen räjäytystöistä ylipanostajan kokemuksellaan. Hän toimii myös kuljetuskaluston liikennelupien vastuuhenkilönä. Vakituisia työntekijöitä ja aliurakoitsijoita Maunon palveluksessa työskentelee töiden määrästä ja sesongista riippuen 4 –15 henkilöä. 

 

Vaikka moni asia on 40 vuodessa muuttunut, toiminnan ydin on kuitenkin pysynyt samana: kaikki lähtee palvelusta, ja asiakkaan tyytyväisyys on aina prioriteetti. Jo yritykselle nimeä mietittäessä haluttiin tuoda esille palvelun perusidea.

 

Kesät täyttyvät rakennusliikkeiden, huolto- ja kiinteistöyhtiöiden sekä yksityishenkilöiden tilauksista, maankaivuista, louhintatöistä sekä dardauksista, purku- ja pihatöistä, rakennusten salaojituksista sekä hulevesi-, vesi- ja viemäröintitöistä. Yritys on tehnyt myös pyöräkuormaajilla ja bobcateilla hallialueiden ja pihojen puhdistuksia harjaamalla sekä hiekotussepeleiden poistoja. Asfalttiliikkeille on tehty asfalttirouheen poistoja. Lisäksi palveluihin kuuluu maa- ja kiviainesten siirrot, koneiden ja tavaroiden kuljetukset, vaihtolavat, mullan, kuorikkeen, sekä lokakaivojen tyhjennykset, yms.

 

– Ei ole mitään niin pientä, ettei kehdattais, ei mitään niin suurta, ettei alettais, tiivistää Pekka Mauno ajatusmaailmaansa.

 

Pääasiassa Suur-Helsingin alueella toimiva Urakointipalvelu Mauno Oy löysi sopivat tilat yritykselle Ahjon teollisuusalueelta Keravalta, jonne muutettiin Tattarisuolta vuonna 2007. Muutto omiin tiloihin tapahtui mittavan hallikorjauksen jälkeen, jolloin 1200 m2 hallista tehtiin upea ja toimiva. Keravalta käsin on helppo palvella vakioasiakkaita, joista osan kanssa on tehty yhteistyötä yli 25 vuoden ajan.

Ensimmäinen oma kone

Ensimmäinen oma kone

Suomen talvi työllistää

 

Talvikauden toiminta perustuu lumitöihin, joiden osuus voi lumisena talvena olla jopa 65 % vuotuisesta liikevaihdosta. 

 

– Yksi pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneistamme on Finavia, jonka kunnossapidon kanssa työskentelimme Helsinki-Vantaan lentoasemalla noin 20 vuoden ajan. Yhteistyö Finavian kunnossapidon kanssa lentokentällä on antanut yritykselle paljon, eikä vähiten haasteita. 

 

– Lentokentällä vähänkin lunta on liikaa. Töihin soitetaan, kun lunta on satanut sentin, ja paikalle on päästävä tunnin sisällä. Se vaati meiltä jatkuvaa kehittymistä, sekä henkilökunnan kouluttamisen että kaluston kunnossapidon näkökulmasta.

 

Talviajan kanta-asiakkaita ovat Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy, jolle Urakointipalvelu Mauno on hoitanut yli 50 kerrostalokiinteistön talvikunnossapitoa yli 20 vuoden ajan.

 

Työyhteisö kuin perhe

 

Palvelualttiuden ja asiakastyytyväisyyden ohessa Mauno nostaa yrityksen ehdottomaksi voimavaraksi työtiiminsä, josta osa on työskennellyt 25, jopa 35 vuotta. 

 

– Minun tehtäväni on tuntea työntekijäni, heidän osaamisensa, heikkoutensa, vahvuutensa ja heidän väliset kemiansa. Näiden ominaisuuksien perusteella pystyn luomaan eri työmaille parhaan mahdollisen tiimin, joka taatusti hoitaa hommat kuten on sovittu.

 

– Perheyrityksessämme ovat työskennelleet erilaisissa tehtävissä melkein kaikki perheenjäsenet. Osa on jatkamassa kouluttautumistaan ja sieltä löytyy myös jatkaja yritykselle – poika Aatu. Äitini oli myös yrittäjä, ehkä sieltä on tullut verenperintöä.

 

Omakohtainen 40 vuoden kokemus on opettanut arvostamaan yrittämistä ja yrittäjiä, joita Mauno kuvailee Suomen selkärangaksi.

 

– Päämääräni ei ole jäädä eläkkeelle, vaan jatkaa töitä ja yrittämistä niin kauan kuin omaa ja läheisten terveyttä riittää.

Urakointipalvelua samalla nimellä jo 40 vuotta

Mauno louhoksella
bottom of page